Kun vihdoin vaihtaa perspektiivin

Ajatus tuli mieleen aivan yllättäen pari päivää sitten : ehkä, loppujen lopuksi, en ollutkaan ollut huono kirjallisuuden opiskelija, vaan ehkä se kirjallisuus, jota minun oli aikoinani opiskeltava ei yksinkertaisesti ollut minua varten. Eivätkä professorit, jotka minua opettivat, myöskään olleet minua varten.

En ymmärrä miten on mahdollista etten ole koskaan kyseenalaistanut opettajia enkä oppimateriaalia — ainoastaan itseni. Se on toisaalta hyvin surullista, toisaalta se taas saa aikaan hyväntahtoisen hymistelyn itseäni kohtaan. Itselleen voi antaa anteeksi, jopa tyhmyyden, ja jatkaa uuteen suuntaan. Suuntia onneksi riittää loputtomiin.

Olen aina rakastanut kirjallisuutta ja kaikkea pohdintaa ja mietiskelyä. Mutta opiskellessani kirjallisuutta alkoi lukeminen tympiä ja jätin lukemisen melkein kokonaan. Aikaisemmin ajattelin että se johtui siitä, että oli pakko lukea tietyt kirjat ja oletin että ne pakolliset olivat jotenkin yleismaailmallisesti päätetyt tärkeät kirjat joista ei vain voinut kertakaikkiaan luistaa. Kertaakaan ei mieleeni juolahtanut että olemassa voisi olla yhtä tärkeitä kirjallisuuden malleja vaikka kuinka paljon, sellaisia, jotka avaisivat minulle uusia ovia maailmoihin.

Oikein hävettää, miten 80-luvun pienessä yhdysvaltalaisessa yliopistossa ei ollut esimerkiksi feministisen tai rodullistetun kirjallisuuden kursseja. Niitä ei edes osattu kaivata vaikka muistan, että minulla oli ystäviä jotka olivat myös turhautuneita. Uskon, ettemme osanneet kyseenalaistaa turhautumistamme oikein. Ainakaan minä en osannut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s